sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Kevättä kohti


Näin helmikuulla on jo ihana haaveilla tulevasta kesästä. Mitä mukavaa ensi kesänä laittaisin kasvamaan. Meillä laitetaan lisää perennapenkkejä ja tomaattien kasvattaminen kuuluu  jälleen tulevankin kesän puuhiin




Eilen illalla Strömsössä pistivät foliopaperia omenapuiden rungon ympärille. Folio tehoaa kuulemma pikkujyrsijöihin ja jäniksiin. On se sen verran heppoinen materiaali että ehkä sen teho perustuu siihen ettei eläimet ole edes kiinnostuneita foliopäällysteisistä rungoista. No, joka tapauksessa mitäs väliä mistä sen toimivuus johtuu. Pääasia että toimii..
Jos hedelmäpuiden rungot on syksyllä jäänyt suojaamatta niin nyt vain foliota kieputtamaan..


Illalla kun lueskelin muiden puutarhablogeja osuin Karoliinan puutarhan sivulle, jossa oli kiva idea järjestää puutarhablogeja kasvuvyöhykkeen mukaan. Lisäsin tietysti listaan oman blogini. Asun III- ja IV vyöhykkeen rajalla. Kuitenkin virallisesti III-vyöhykkeellä.
Kannattaa  muistaa että oman asuinpaikan pienilmasto vaikuttaa myös paljon kasvien menestymiseen kasvuvyöhykkeen lisäksi..


Viime kesäinen kuva kirsikkatomaatista


2 kommenttia:

  1. Hei, Kiva saada lisää lukemista ja selailla puutarhoja vyöhykkeittäin!
    Kiitos kun lisäsit blogisi joukkoon. Kaikki ovat tervetulleita!

    Hauska idea tuo folio juttu. Yhteen omenapuuhun ei riittänyt enää verkkoa joten pitääpä käydä kiepauttaan folioa =)

    VastaaPoista
  2. Hei Karoliina,
    Tosi kiva toi sun idea puutarhablogeista vyöhykkeittäin :)

    Foliojuttu voi olla tosiaan ihan käyttökelpoinen. Siinä on vielä sekin hyvä puoli kun se suojaa runkoa kevätauringolta. Ennen oli aika tavallista suojata omenapuiden rungot liituvellillä kevättalvella. Nykyään sitä enää harvemmin näkee. Homman juju piilee siinä kun päivällä on lämmintä ja öisin voi olla kovakin pakkanen niin puiden pintasolukot heräävät ja puiden kuori halkeilee. Kalkkivelli vaaleana suojaa puun runkoa auringonsäteiltä kuten tekee tuo foliokin.

    VastaaPoista